Ympäristön puolesta kestävää siivousta.

Kuinka teillä huomioidaan siivouksen ympäristötekijät? Pienillä asioilla on helppo vaikuttaa puhtaanapidon aiheuttamaan ympäristön kuormitukseen. Lue neljä vinkkiämme ekologisempaan siivoukseen.

 

1. Siivouksessa kemikaalit ovat suurimpia ympäristön kuormittajia. Kemikaalien annostelussa tulee aina noudattaa annosteluohjeita ja käyttää annostelumittaa, sillä liiallinen annostelu ei paranna lopputulosta, mutta aiheuttaa turhaa kuormitusta ympäristölle.

2. Erilaiset ympäristömerkit ovat hyvä apu valitessa ekologisempia tuotteita. Esimerkiksi Joutsenmerkityt siivousaineet ovat kestävä valinta – ne ovat joko vain vähän tai ei ollenkaan ympäristöä kuormittavia ja niiden ympäristövaikutukset on otettu huomioon koko tuotteiden elinkaarelta. Merkki kertoo, että aineet ovat tutkitusti turvallisia, tehokkaita ja ympäristöä säästäviä.

3. Suosi laadukkaita ja hankausteholtaan hyviä siivousvälineitä, jolloin välineiden vaihtoväli pitenee ja näin vähennät myös siivousjätteen määrää. Esimerkiksi mikrokuituliinat ja -mopit ovat ekologisia käyttöikänsä johdosta, ja niitä käyttäessä pärjää vähemmällä määrällä puhdistusainetta ja joissakin tapauksissa jopa ilman vettä tai pesuaineitakin.

4. Siivoamalla säännöllisesti lika ei ehdi pinttyä ja se on helpompi puhdistaa ilman vahvoja pesuaineita.

 

Kaikki tarvikkeet siivoukseen välineistä aineisiin löydät verkkokaupastamme >>.

 

Back to top